Huomioi kun tilaat
Esimerkki hääjuhlan musiikkietiketistä...
Kun hääpari on päässyt ulos kirkosta tai maistraatista ja on siirtymässä juhlan viettopaikkaan, musiikista vastaavien hetki on koittanut.
Ihannetapauksessa kaaso ja bestman ovat olleet tiiviissä yhteydessä soittajiin ja laulajiin jo hyvissä ajoin ennen häitä. Tällöin on ehditty keskustella kappalevalinnoista, etsiä nuotit ja harjoitella kappaleet saumattomasti, käydä läpi tilojen akustiikka, suunnitella mahdolliset valoefektit ja toteuttaa asutoiveet.
Häitä järjestellä kaikilla on tuhat rautaa tulessa, mutta solisti ja soittajat ovat sen verran tärkeä osa onnistuneita hääjuhlia, että maksaa todella vaivan olla ajoissa liikkeellä. Haluaapa hääpari häihinsä yksittäisen trubaduurin tai kokonaisen sinfoniaorkesterin, kannattaa kysellä muiden kokemuksia.
”Kaverin bändistä” ammattilaiseen
Hääbändi voi joko nostattaa tunnelman kattoon tai "tappaa" sen täysin. Onkin hyvä miettiä ajoissa, minkälaisen bändin ja mitä musiikkia häihinsä haluaa.
Aivan ensimmäiseksi on päätettävä, mihin tarkoitukseen musiikkia tarvitaan. Onko kyseessä: - tunnelmallinen taustamusiikki - esitys, jota seurataan paikoillaan - ”koko suvun paritanssi” -bändi - nuorten bilemusiikki
Kun tämä tiedetään, on helpompaa miettiä sitä, mistä ja miten orkesteria alkaa etsimään.
Perinteisesti suomalaiset häät ovat tanssihäitä. Tanssihäissä esiintyy yleensä ”coverbändi”, joka soittaa tanssimusiikkia laidasta laitaan. Varmistaaksesi laadun bändi kannattaa valita kuuntelemalla tai valitsemalla ammattilainen. Näin saat paikalle bändin ja voit luottaa siihen että aikataulut ja sopimukset pitävät. Hääbändiä kannattaa lähteä varaamaan etenkin kesähäihin hyvissä ajoin, sillä liian myöhään liikkeellä oleville joudutaan myymään ”ei oota”. Yleensä hääbändi soittaa häissä kahdesta kolmeen 45 minuuttia kestävää settiä. Kannattaa jo ennakkoon olla yhteydessä bändiin ja keskustella biisitoiveista. Yleensä ammattibändin ohjelmistoon kuuluu huomattava määrä kappaleita, joista valita.

Varsinkin kesää kohti mentäessä kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä suosituimmat viikonloput myydään aikaisin loppuun. Lisäksi joka vuosi tietyt päivämäärät ovat erittäin kysyttyjä.
Mikäli sukulaiset ja ystävät hoitavat musiikkipuolen, kustannuksia ei tietenkään juuri tule. Naapurin isännän hanuripartiokin saattaa lupautua soittamaan ryyppypalkalla. Mikäli kuitenkin haluatte juuri omannäköiset häät, haluatte estää nuoruudessaan laulamista harrastaneen sukulaistädin varastamasta koko show’ta tai joudutte hiukankin jännittämään sitä, onko hanuripartio mahdollisesti nauttinut palkkionsa jo etukäteen, kannattaa harkita ammatti-ihmisten pestaamista.
Koko paketti kattaa kaiken ja voitte vain nauttia rennosta illan musiikista vieraidenne kera
Työkseen hääjuhlissa esiintyvällä yhtyeellä on kokonaisuus hyvin hallussa, ja sen jäsenten kanssa voi usein neuvotella yksityiskohtaisesti erikoisemmistakin kappaleista tai sovituksista. Pitkän linjan soittajilla on monesti varamiehet sairastapausten varalle sekä kunnolliset äänentoisto- ja valolaitteet.
Työpanos ei suinkaan rajoitu varsinaiseen musiikkiesitykseen: useimmiten hääparilla on tiedossaan vain toivekappaleiden nimet. Hintaa mietittäessä onkin hyvä muistaa myös se, että bändi on vuokrattu ”töihin” pakettihintaan siitä hetkestä lähtien, kun keikka-auto starttaa, ei vain siksi suhteellisen lyhyeksi ajaksi, minkä itse esitys kestää.
Kun esiintymisestä on sovittu, muusikot etsivät ehkä uudenkin kappaleen nuotit ja sovittavat ne omalle kokoonpanolleen. Sitten kappaleet on tietysti harjoiteltava perusteellisesti. Kirkkolaulu voi onnistua myös bändin laulajan puolesta jolloin siihen ei tarvitse palkata toista ammattilaista.
Maestro, musiikkia!
Musiikkivastaavia voi pyytää soittamaan äänilevyiltä esimerkiksi hillittyä, romanttista taustamusiikkia onnittelujen, ruokailun ja seurustelun ajan. Pyynnöstä muusikot tuovat niitä usein tullessaan. Heidän äänentoistolaitteidensa käytöstä tähän tarkoitukseen on hyvä sopia etukäteen, samoin mikrofonien ja vahvistimien käytöstä mahdollisten puheiden ja kuulutusten aikana.
Kaason tai bestmanin olisi muistettava huolehtia myös siitä, että orkesteri pidetään kaiken aikaa ajan tasalla siitä, milloin sen palveluksia tarvitaan. Häävalssista pitäisi varoittaa ainakin varttituntia aikaisemmin. On ikävä havahtua takahuoneessa siihen, että joku huutaa "Nyt häävalssi, pari on jo lattialla!".
Yllätysesiintyjiä?
Mikäli joku vieraista haluaa esiintyä hääparille hääbändin säestyksellä, asiasta on hyvä sopia etukäteen. Yllättäviin esityksiin ei välttämättä ole nuotteja, ja yksi ex tempore -esiintyjä saa yleensä seurakseen innokkaiden, keskenään kiistelevien yrittäjien jonon, jotka kaikki vetoavat siihen, ”kun tuo toinenkin sai”.
Hääparilta toivotaan myös ymmärrystä sen suhteen, että orkesteri ei yleensä halua luovuttaa soittimiaan soittotaitoistenkaan vieraiden käyttöön. Säädöt on tehty juuri tiettyä tilaa ja kokoonpanoa varten, ja mikäli soittimia käytetään muuhun soittoon kuin mikä oli tarkoitus, äänekkäät testaukset ja viritykset on tehtävä myöhemmin uudestaan vaikka kesken vieraitten keskinäisen seurustelun. Muuten jopa häävalssi on vaarassa mennä niin sanotusti penkin alle. Lisäksi instrumentit ovat soittajille arvokkaita työkaluja, eivätkä vakuutukset kata vieraissa käsissä tai humaltuessa sattuneita vahinkoja.
Valssia vai vauhdikkaampaa?
Tanssiin päästyä bändi panee parastaan. Häävalsseista esimerkiksi ”Akselin ja Elinan häävalssi” pitää edelleen pintansa. Tapana on soittaa alkuun kolmen valssin setti: ensimmäinen valssi tai ensimmäisen valssin ensimmäinen osuus on hääparin valssi, toiseen valssiin tai toiseen osaan liittyvät myös vihittyjen vanhemmat, ja kolmanteen voi hakea ketä vain. Tämän jälkeen alkaa yleensä hiukan kevyempi meno modernimmilla kappaleilla. Nykyään nuoret parit haluavat omaa ja yhteistä mielimusiikkia jota kokenut bändi pystyy soittamaan laajallakin skaalalla. Yleensä musiikki alkaa iskelmällä jotta vanhemmat vieraat saavat hyvän mielen ja tanssimahdollisuuden. Sitten onkin aika laittaa musiikin voimin kaikki tanssilattialle juhlimaan!
Toisaalta perinteinen häävalssikin on nykyisin saanut monissa häissä tehdä tilaa moderneimmille versioille. Esimerkiksi Finlandersin tunnelmallinen ”Oikeesti” on monen nuoremman parin suosiossa.
Tanssimusiikkia soitetaan sovittu aika. Ravintoloiden perinteisen 45 minuutin setin sijaan häissä soittoajaksi voidaan sopia muutakin, esimerkiksi puoli tuntia tai puolitoista tuntia kerrallaan, kunhan vain solistille ja soittajillekin muistetaan varata juotavaa ja taukomahdollisuus. Orkesterin työpäivä voi venyä pikkutunneille asti, joten huomaavainen hääpari varmistaa myös muusikoiden ruokailumahdollisuuden. |